Teetä ja Toiveita

Avoimet illat koostuvat rennosta yhdssäolosta, juttelusta, mukavasta tekemisestä ja puuhastelusta sekä iltateestä herkkujen kera.

Tiistai-illaksi vakiintunut Teetä ja Toiveita ilta on avoimen toiminnan ilta. Sinun ei tarvitse ilmoittautua mukaan erikseen, vaan voit vapaasti tulla käymään. Pääset sisään ovikelloa soittamalla. Ilta alkaa klo 16.30 ja kestää klo 19 asti. Tuona aikana voit tulla mihin aikaan vain ehdit ja lähteä myös oman aikataulusi mukaisesti. Laitamme yhdessä iltapalaa, puuhastelemme jotain nuorten omien toiveiden mukaisesti, pelailemme tai vain olemme. Mihinkään toimintaan ei ole pakko osallistua ja voit olla mukana vaikka vain katselemassa ja kuuntelemassa. Ryhmämme ovat pieniä ja meillä on helppoa liittyä joukkoon.