Jouluterveiset
Jouluinen tervehdys tyttöjen talon uudelta tiimiltä!
Tyttöjen talon eteiseen on ilmestynyt kaksi erilaista paria kenkiä. Yhdet pinkit ja karvatossut sekä kauniit pitkät huopatossut. Uudet työntekijät seksuaaliväkivalta työntekijä Riikka Matala ja johtaja Kate Suopajärvi ovat opetelleet tyttöjen talon arkea nyt muutaman kuukauden ajan.
Tyttöjen talo on ollut Katen sydämellä talon perustamisesta lähtien. Naisten itsetunnon vahvistuminen ja oman kauneuden näkeminen on tärkeä, sillä nämä ovat asioita, jotka vaikuttavat hyvinvointiin. Näiden asioiden parissa Kate on työskennellyt yrityksessään ja myös nuorisotyön kentällä yli 10 vuoden ajan. Kate on persoonana värikäs, innostuva ja ihmisten kanssa työskentelyä rakastava tyyppi.
Riikka on yhteiskuntatieteen maisteri, elämäntapa joogi, kouluttautunut seksuaalineuvoja ja sukupuolen tutkimus on lähellä sydäntä. Riikka on kuunteleva ja hyväksyvä seksuaaliväkivaltatyöntekijä, jolle raskaatkaan aiheet eivät ole vieraita.
Tiimissä jatkaa Elina M, sosionomi, jolla on pitkä tausta nuorten kanssa työskentelystä eri ympäristöissä, joista luonto on Elinalle rakkain. Elina on persoonana moniosaaja, digivelho, pullantuoksuinen aito metsäneito.
Vuoden alusta tiimiin saadaan vielä vahvistus Maria, joka pitkä tausta opettajana antaa uuden näkökulman kokonaisvaltaiseen työhön. Marialla on myös taideterapian opinnot suoritettuna. Hänen iloinen ja lempeä persoonsa täydentää tiimin vuodelle 2022. Marian työ jakautuu Tyttöjen talon ryhmä- ja yksilötyöhön sekä Lyyra- hankkeeseen, joka on valtakunnallinen seksuaalista väkivaltaa kokeneiden nuorten tasa-arvoisiin avunsaantimahdollisuuksiin tähtäävä hanke.
Marraskuussa juhlittiin Tyttöjen päivää juhlallisuuksissa kummisetä Joonas Berghällin kanssa ja saatiin tukea toimintaan lahjoittajilta. Lahjoituksilla olemme hankkineet tarvikkeita Metsänneiot ryhmään sekä mahdollistaneet ihanan suklaamaisteluillan. Suunnitelmia kevääksi on tehty ja luvassa on monenlaisia tuttuja juttuja sekä ihan uuttakin toimintaa yhteistyökumppanien kanssa.
Talon henki on ollut lämmin ja paljon uusia kävijöitä on tullut kohti joulua. Tutuiksi tulleet toiminnot säilytetään myös ensi vuonna ja tiistait edelleen kutsuvat toiveisiin ja teen juontiin. Voima/Sana hanke jatkuu vielä keväällä, tosin päivä vaihtuu maanantaille ja ihana tuttu Metsänneiot jatkuu noin kerran kuussa keskiviikkoisin Elinan johdolla. Keskiviikkoisin kerran kuussa jatkuvat myös Tuokio-ilta sukupuolenmonianisuus kysymysten ääressä oleville sekä suljettu seksuaaliväkivaltaa kokeneiden myötätuntoryhmä.
Uusia ryhmiä ja yhteistöitä on viritelty ensi vuodelle. Maanantaisin saamme aloittaa viikon rentoutushetkellä, joka on vuoroviikoin Voima/Sanan kirjoitus ryhmän kanssa. Keväällä aloitetaan myös Nuorten Äitien Aamuteehetki yhteistyössä MLL ja Perheluotsi hankkeen kanssa. Yhteistyössä toteutetaan myös Ihana Arki- ryhmä Redun Jook- hankkeen kanssa. Keväälle viritellään myös monikulttuurista seikkailuryhmää, jossa päästään haastamaan itseään monenlaisissa seikkailuissa. Kaikista uusista ryhmistä saat lisää tietoa meidän Instagram- sekä Facebook tilillä.
Näillä mietteillä…
Rauhaisaa Joulun aikaa
toivottaa Tyttöjen Talon Neiot Tiimi; Kate, Riikka ja Elina