Yhteisöllistä postikortteilua
Vuosi on alkanut postikortteja lähettelemällä.
Vuosi tutuissa Teetä & Toiveita -illoissa on aloitettu muun olemisen ohessa ratkomalla erilaisia pakopelejä ja Postcrossing-korteilla.
Postcrossing.com on maailmanlaajuinen postikorttirinki, jonka kautta on tarkoitus lähettää ja saada postikortteja kaikkialta maailmasta. Tyttöjen Talon yhteisö on lähettänyt tähän mennessä 24 korttia ja saanut saman verran kortteja takaisin. Kortteja on tullut joka puolelta, Japanista Amerikkaan ja Tšekistä Alankomaihin.
Illan aikana nuoret ovat saaneet valita kullekin kortin saajalle sopivan kortin yhdessä pohtien. Olemme lukeneet yhdessä kortin saajien toiveet ja kuvaukset itsestään ja pohtineet millainen kortti kullekin sopisi. Yhdessä olemme miettineet mitä haluamme kortissa kertoa Tyttöjen Talosta tai Rovaniemestä. Erääseen korttiin lähti arvoitus saajan toiveesta: Kun tiili painaa yhden kilon ja puoli tiiltä, paljonko tiili painaa?
Olemme myös yhdessä lukeneet meille tulleet kortit ja rekisteröineet ne postcrossing-sivustolla. Illan aikana mietitään porukalla lyhyet vastaukset jokaiseen saapuneeseen korttiin.
Korttien myötä olemme innostuneet pohtimaan omaa kotikaupunkiamme (paljonko poroja asuu Rovaniemellä?) ja kaikenlaisia maailmankolkkia ja ihmisiä (Latvian Bauskassa asuu 9 797 asukasta ja Spice Girls on yhä kiinnostava ilmiö). Itse lähetimme lainauksen Tarja Haloselta maailmalle ja saimme kovasti kiitoksia – vastaanottaja oli innostunut lukemaan aiheesta enemmänkin.
Postikortteilua harrastamme myös joskus toisille Tyttöjen Taloille ja saamme itse kortteja sekä vapaaehtoisilta että muilta yhteistyökumppaneilta. Pieni ilo on joskus suuri aarre.