Naisyrittäjät tarinoimassa Talolla
Rovaniemen Naisyrittäjät vierailivat Talolla ja saimme kuulla monta mielenkiintoista kertomusta heidän elämänsä valinnoistaan ja tiestään kohti yrittäjyyttä. Samalla saimme inspiraatiota omiin tulevaisuuden suunnitelmiin ja haaveisiin.
Syyskuisena keskiviikkoiltana kokoonnuimme Tyttöjen Talolle kuulemaan naisyrittäjien kertomuksia omasta yrittäjäpolustaan ja etsimään inspiraatiota omiin tulevaisuuden suunnitelmiin ja haaveisiin. Rovaniemen Yrittäjänaiset ry:stä meillä vierailivat Kate Suopajärvi –Arctic Cherry, Tuulianna Kantola – Hierontapalvelu Tuuli-Anna Kantola, Paula Kormano – Kauneushoitola Helmiina ja Talon väelle jokakeväisistä pyörät kesäkuntoon -tapahtumista ennestään tuttu Taina Stark – Beebike.
Kenellekään heistä yrittäjyys ei ollut vielä lapsuudessa tai nuoruudessa vaihtoehto. Paula löysi oman alansa kosmetologina kokeiltuaan lukion jälkeen monenlaisia työtehtäviä. Hän oli varma, että haluaa lähemmäksi ihmisiä kuin kuoriessaan perunoita, mutta ei kokenut raskasta hoitotyötäkään omakseen. Ujona hän huomasi myös viihtyvänsä paremmin kahden kesken kuin isommassa porukassa. Ylioppilaspohjaisella linjalla ammattiopinnot kestivät tuolloin kaksi vuotta. Jo opintojen aikana heitä ohjattiin yrittäjyyteen. Paulan yrittäjävuosien varrella moni alalle opiskeleva on saanut Helmiinassa harjoittelupaikan.
Tuuli-Annalle hieroja on toinen ammatti. Yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä madalsi työskentely isän yrityksessä ensimmäisessä ammatissaan sähköasentajana. Jalkahoitaja- ja hierojakoulutuksen alkamisesta kertova ilmoitus lehdessä kiinnitti Tuuli-Annan huomion. Oman yrityksen perustaminen oli selvää opintojen aloittamisesta alkaen. Yrittäjyyden alkutaivalta helpotti työskentely ystävän yrityksen tiloissa keskustassa ja erikoistuminen raskausajan ja purentalihasten hierontaan jo silloin kun paikkakunnalla ei vielä ollut juurikaan muuta tarjontaa. Tuuli-Annaa kannusti ajatus: ”joka päivälle kun saisi yhden asiakkaan”. Kun ystävän liike lopetti, Tuuli-Anna päätyi verkostonsa kautta jakamaan työtilan Helmiinassa.
Taina on opiskellut lukion jälkeen monenlaista ja valmistunut agronomiksi Helsingin Yliopistosta. Taina arvelee, että hänen yrittäjyyteensä on vaikuttanut kannustavasti Otaniemen start-up-pöhinä ja rajoittavasti meille kaikille tuttu ”kahteenkymmeneen vuoteen en oo lomia pitänyt” -myytti yrittäjyydestä. Beebikessa yhdistyvät kiinnostuksen kohteet pyöränhuollosta ja mehiläisistä. Taina kouluttautui pyörämekaanikoksi Suomen Diakoniaopistossa, yliopisto-opinnoissaan hän oli valinnut kaikki mehiläistieteen kurssit ja tehnyt gradunsa mehiläisten genetiikasta.
Katen yrittäjyys alkoi sivutoimisena kosmetiikan verkostomarkkinoinnista sekä mallin freelancerkeikoista. Askel yrittäjäksi lähtemiseen jännitti, mutta on tuonut mukanaan paljon uutta oppimista ja todella laajat verkostot. Arctic Cherryn toimialaan kuuluvat tällä hetkellä myös tapahtumatuotannot, mallikoulutukset, sekä uutuutena vaatesuunnittelu, sillä hän opiskelee tällä hetkellä vaatetussuunnittelua Lapin Yliopistossa viimeistä vuotta. Motiivina Katen yrittäjyydellä oli motto “Monimuotoisen kauneuden puolesta”, sillä hänestä kaikki ihmiset ovat kauniita, meidän täytyy vain opetella näkemään se ja laajentamaan omia käsityksiä ja asenteita.
Yrittäjyys on merkinnyt heille kaikille niin itsenäisyyttä, riippumattomuutta kuin vapauttakin. He ovat kaikki saaneet kokea verkoston voimaa, eteenpäin vieneitä sattumuksia kuin valitettavasti myös vähättelyä ja häirintää. Onneksi enää ei kuulla ”mitäs sie tyttö meinaat yritellä”, etsitä ”oikeita työntekijöitä” tai ihmetellä että ”ihan itsekö keksit tämän idean” – ja asiakkaat malttavat pitää toivotusti vaatteet päällä tai pysyä hoitotilanteessa peitteiden alla.
Kannustukseksi yrittäjyyttä pohtiville nämä omaa polkuaan kulkevat naiset kokoavat
- Verkostoidu. Osallistu yrittäjäyhdistysten ja elinvoimapalveluiden tapahtumiin, niiden kautta tutustut saman henkisiin ihmisiin, löydät tarvitsemasi palvelut ja saat rohkaisua ja kannustusta. Etsi itsellesi kokeneempi kollega mentoriksi.
- Kouluttaudu. Osallistu yrittäjävalmennukseen, -kurssille tai valitse omaan koulutukseesi kuuluvat yrittäjäopinnot.
- Uskalla. Asetu esille, luota omaan visioon ja näkemykseen. Epävarmuutta ja yllätyksiä on siedettävä. Luovuus, kekseliäisyys ja innostus omasta alasta kantavat.
Tämänkertaiset yrittäjävieraamme olivat itsekin törmänneet myytteihin yrittäjien lomista, ja halusimme tietää miten on heidän omien lomien laita. Loma täytyy eri tavalla ennakoida kuin palkansaajana, ja juttelimme siitä miten vapaata kannattaa pitää silloin kun on hiljaisempi päivä, tai ajoittaa pidempi lomapätkä silloin kun vuodenkierrossa on muutenkin hiljaista. Tilanteesta riippuen vieraamme olivat ehtineet ja pystyneet lomailemaan kuusikin viikkoa vuoden aikana. Yrittäjän vapaus ja oikeus määritellä itse omat aikataulunsa ja työrytminsä koettiin siksi parhaaksi asiaksi yrittäjyydessä.
Rovaniemen yrittäjänaisten Valoa tulevaisuuteen arpajaisten hyväntekeväisyyskohteena tänä vuonna oli Tyttöjen Talo, koska tyttöjen auttaminen koettiin sydämen asiaksi. Lahjoitus luovutettiin Tyttöjenpäivän tapahtumassa torstaina 21.10.
Kuvassa Beebiken Taina Stark Rovaniemen yrittäjänaisten varapuheenjohtaja sekä Tiina Lappalainen Tyttöjen Talon johtaja.
Kuva: Ahti Nykänen